Yksi ehdottomista lempparimerkeistäni, Urban Decay, saapuu Suomeen tänä vuonna. Näillä näkymin kesän lopussa / syksyllä ja myyntipaikaksi se saa Sokoksen. Mikä mahtavinta; ei vain Helsingin Sokoksen, vaan myös meille Tampereelle tulee oma myyntipiste! Jeij! Tähän sopisi nyt nippu niitä siivillä lenteleviä setelinippuemojeita.
Keräsin tähän postaukseen kaikki omat Urban Decay – meikkini. Rakkainta sarjassa minulle ovat ehdottomasti luomivärit, mutta odotan innolla että pääsen swatchailemaan ja hiplailemaan ainakin sarjan huuli- ja kasvomeikkejä. Varsinkin poskipunat ovat jääneet minulta aivan tuntemattomiksi, joten muun muassa niitä odotan innolla.
Varmasti tunnetuimpia Urban Decayn tuotteita ovat Naked – linjan luomiväripaletit. Itselläni on ne kolme ns. alkuperäistä, pieniä viiden sävyn Naked Basics – paletteja tai isoa Naked on The Run – palettia en ole hankkinut. Monet kehuvat Naked Basicseja erityisesti näppäriksi matkapaleteiksi.
Isoja nakupaletteja löytyy siis kolme. Kesällä sarja täydentyy tummia sävyjä sisältävällä Naked Smoky – paletilla, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Paletissa on erityisesti upeita hopean ja harmaan sävyjä sekä mieltäni kiehtova violetti. Hyvät kuvat ja swatchit löytyvät Temptalia – sivustolta.
Naku – paletit aiheuttavat aina keskustelua suuntaan ja toiseen: toisten mielestä yhdellä pärjää, sävyt ovat liian samanlaisia kun taas toisten (kuten allekirjoittaneen) mielestä paletit ovat täynnä erilaisia, neutraaleja sävyjä ja kaikki on omistettava :P Ykkönen (taustalla) on yleissävyiltään lämmin, kakkonen (vasemmalla) kylmä ja kolmonen (oikealla) ruusukultaisempi eli vaaleanpunertavaan menevä. Itse haluan ja tarvitsen ehdottomasti kaikki kolme (ja sen Smokyn!) ;) Paleteista löytynee varmasti jokaiselle se sopiva. Netistä tilattuna palettien hinta on ollut aikalailla 50€ tienoilla, jännityksellä odotankin että mikä näiden Suomi-hinta tulee olemaan.
Värikkäämpää porukkaa edustaa ehdottomasti Electric! Tätä palettia ette ole varmasti pystyneet välttämään tässä blogissa :D Tämä on sellainen tapaus, josta pidän kiinni viimeiseen asti enkä varmasti koskaan luovu. Jokaiselle, joka epäröi tämän hankkimista olen antanut vain yhden neuvon: HANKI!
Minulta löytyy myös yksi vanhempi sololuomiväri, violetti Fishnet.
Varmaan edes jonkin verran kosmetiikkablogeja lukenut on törmännyt kirjainyhdistemään UDPP tai UDEPP. Tällä tarkoitetaan Eyeshadow Primer Potionia, joka on silmämeikinpohjustusvoide. Aivan ehdoton tuote minkä tahansa silmämeikin pohjalle..! Silmämeikinpohjustusvoide pitää silmämeikin paikallaan (ei niitä luomivakoon pakkautuneita luomivärirannuja..) ja saa luomivärien sävyt näyttämään juuri siltä kuin pitää. Tämä ns. normaaliversio tässä lilassa tuubissa on miltei läpikuultavaa eikä tunnu luomella miltään, mutta tekee totisesti tehtävänsä. Älkää epäilkö ostaa tätä, tuote maksaa itsensä ehdottomasti takaisin – ja kestää helposti yli vuoden aktiivisessakin käytössä.
Superkimaltelevia glitter – eyelinereita omistan kaksi. Heavy Metal – sarjan linerit ovat mielestäni erinomaisia. Niissä on paljon kimalletta, ne kuivuvat tarpeeksi nopeasti ja ovat todella näyttäviä. Must have! Hopea on nimeltään Glam Rock ja violetti Metalhead. Toimivat loistavasti esimerkiksi paksun, mustan kissarajauksen lisänä.
Rajauskyniä omistan kolme: musta Zero, ruskea Demolition ja violetti Rockstar. Koostumus on iholle liukuva, pigmenttinen ja älyttömän pysyvä. Tykkään näistä kovin, mutta vastaavia löytyy edullisemmiltakin merkeiltä, kuten Rimmelilta (Scandaleyes Waterproof Kohl Kajal), Goshilta tai Lumenen Natural Code – kynät (ne joilla on se liian pitkä nimi).
Yksi random huulituotekin löytyy. Super-Saturated High Gloss Lipcolor on huulikynä, joka antaa hyvin väriä ja hieman kiiltoakin. Söpö nude sävy, joka toimii hyvin esimerkiksi tumman silmämeikin parina. Näin lopputulos muistuttaa vähän 60 – luvun meikkityyliä :)
Mitä löytyy Urban Decay – ostoslistaltani? Noh, odotan toki sitä Naked Smoky – palettia, mutta haluaisin kovasti testata myös Naked Skin Weightless Complete Coverage Concealer – peitevoidetta, jota kehutaan kovasti. Myös muutamaa Moondust – linjan sololuomiväriä haluaisin testata, niissä on upeita sävyjä.
Kiinnostaako UD? Löytyykö lemppareita tai himotuksia?
UDPP on aivan paras mun rasvaisille luomille. Too Facedin Shadow Insurance primer ei toiminut yhtään niin hyvin, vaikka monet sitäkin kehuu :)
TykkääTykkää
Mulla on ollut myös toi Too Faced ja vaikka se toimi, niin tykkään UDPP:sta jotenkin enemmän :)
TykkääTykkää
Naked-paletit. <3
TykkääTykkää
Nakut <3<3
TykkääTykkää