Kosmemurut on minun, Martinan, uusi blogi. Tai oikeastaan vanha blogi uudella nimellä: kirjoitin pitkään, viiden vuoden ajan Wind It Up – nimistä kosmetiikkablogia.

Purkkimafia-portaalin loputtua aloin pohtimaan, että jatkanko bloggaamista vai aloitanko sen jopa ihan alusta. Harkitsin pitkään ihan tyhjästä uuden aloittamista, mutta toisaalta en halunnut heittää vanhoja postauksia pois kuin tuhka tuuleen. Osasta kuitenkin pidän edelleen tosi paljon ja onhan niihin mennyt monen vuoden työt :)

Mietiskelin eräänä iltana sitten tämän ns. uuden blogin uutta nimeä. Halusin sen olevan joku tosi simppeli ja tällä kertaa mielellään suomenkielinen. Oma nimi olisi tottakai ollut vaihtoehto, mutta a) Martina Aitolehti bloggaa omalla etunimellään (eli sellainen blogi on jo) ja b) oma nimi blogin nimenä ei ehkä tuntunut ihan omalta. Pohdiskelin erilaisia sanoja ja kävin jopa kotimaisten kosmetiikkamerkkien meikkien nimiä läpi (:D), mutta mikään ei oikein kolahtanut. Kunnes..

Alunperin sain päähäni nimen Kosmetiikkamuruset. Se kuulosti kivalta ja keksin heti ”tarinan”, mistä nimi tulisi ja miksi se sopisi nykyisen blogini nimeksi. Hetken nimeä käänneltyäni se lyheni muotoon Kosmemurut, joka tuntui heti alusta lähtien itselle sopivalta.

Kosmemurut -nimi kuvastaa hyvin nykyistä rakkauttani kosmetiikkaan: en innostu enää joka merkin kaikista (uutuus)tuotteista ja olen vähentänyt kosmetiikan ostamistani todella paljon. Olen ehkä löytänyt ne omat juttuni, joista tykkään enkä hullaannu kaikkeen vastaan tulevaan. Ostan nykyään enemmän vain tarpeeseen enkä enää omista esimerkiksi kuutta erilaista peitevoidetta (tai primeria tai ripsiväriä tai tiedättekyllämitätarkoitan) :)  Ehkä siis entisestä fanaattisuudestani on jäljellä enää ne muruset.

Kosmemurut sopii myös siihen, että ne meikit/kosmetiikka mitä omistan, ovat minulle sitäkin rakkaimpia :) Koska ostan vähemmän, ostan minulle merkityksellisempiä tuotteita, joista nautin enemmän (kuin se, että ko. tuotetta olisi kaapit väärällään – kuten ennen). Olen huomannut, että koko ajan keskitän ostoksiani enemmän esim. MACiin , jolloin näistä tuotteista muodostuu hyvin rakkaita – eli niitä kosmetiikan murusia :)

Tervetuloa seuraamaan uusia tuuliani Kosmemurujen pariin!

Mainokset