Ihanaa maanantaina kaikki!
Saatte vähän normaalista poikkeavasti eetteriin heti tämän päivän meikin. Monesti ehdin muokkailemaan kuvat ja tekemään postaukset vähän muutaman päivän viiveellä, mutta tänään heräsin tavallista aikaisemmin ja mulla on ollut paljon aikaa käsissäni. Kohta lähden postin kautta töihin, mutta sitä ennen päivän naamavärkki, olkaatte hyvät :)
Päivän meikki syntyi Wet’N’Wildin Comfort Zone – luomiväripaletilla. En ole meikkaillut sillä aikoihin! Sain inspiraation jostain näkemästäni meikkilookista ja päätin kaivaa paletin pölyistään esille. Käytin meikkiin aikalailla vasemman reunan sävyjä nappien ohjeiden mukaan, paitsi tuota ylintä. Kyseinen browbone – nappi on alusta lähtien ollut aika pigmenttiköyhä ja nyt se tuntui huonontuneen vielä entisestään. Olisin voinut tietty vähän veitsellä rapsuttaa napin pintaa, mutta en sitten muistanut. Sisänurkan ja kulmaluun korostukseen käytin MACin Mineralize Skinfinish – korostuspuuteria Soft & Gentle.
KASVOT
Garnier Optical Blur Smoothing Perfecting Primer
MAC Studio Sculpt NC15 + ProLongwear Concealer NW15
Maybelline Fit Me! Pressed Powder 130 Buff Beige
Maybelline Fit Me! Bronzing Powder 200s
Viva La Diva Blush Papparazzi
MAC Soft & Gentle
SILMÄT
UDPP
Wet’N’Wild Comfort Zone + MAC Soft & Gentle
IsaDora Colorful Eyeliner Black (10)
Rimmel ScandalEyes Waterproof Kohl Kajal Brown (003) (sisärajaus)
L’Oréal Miss Manga Mascara
Anastasia Dipbrow Chocolate + Clear Brow Gel
Huulille laitoin lauantaina ostamani MACin Pro Longwear Lipglassin, sävy on ruusuinen Forever Rose. Kuvissa se näyttää ehkä millin verran punaisemmalta, mitä se on livenä. Tykkään noista Pro Longwear Lipglasseista tosi paljon. Ne jakavat varmasti koostumuksellaan mielipiteet jyrkästi kahtia, mutta itse kuulun niihin, jotka tykkäävät paksuista ja aika tahmeista kiilloista. PLL:t ovat todellakin paksua, tahmaista kiiltoa, joka on myös todella pigmenttiä. Se on kuitenkin mielestäni helppo levittää ja hetken kuluttua kiilto ikään kuin asettuu huulille. Minusta se ei ainakaan tunnu kamalalta tai pahalta. Koostumuksensa ansiosta PLL sitten pysyy kuin tauti, melkein jopa syömisen ja juomisen.
Sellaista! Nyt äkkiä kamat kasaan ja menoksi :)
Miten kaunis meikki! Ja äää en kestä kun sun kulmat on niin täydelliset! :D
TykkääTykkää
Voi kiitos! Haha kiitos myös kulmakommentista! :D
TykkääTykkää
Mäkin meikkasin pitkästä aikaa Comfort Zonella, ja just tuolla samaisella pronssin sävyllä! :D Great minds ja silleen ;)
Ihana meikki kaiken kaikkiaan, tuo huulikiillon sävy vetoaa muhun. Tosi elegantti.
TykkääTykkää
Haha, jotain telepatiaa tässä selkeästi oli :D Tsekkaa ihmeessä tuo kiilto, se on todella todella kaunis..!
TykkääTykkää
Nättiä – niin kuin sinun meikit aina! :)
TykkääTykkää
Voi kiitos paljon, Niina! ^_^
TykkääTykkää
Moi! Ei liity mitenkään postaukseen, mutta osaisitko suositella minulle tummille silmänalusille peiteväriä tai olisiko mitään vinkkejä? Minulla on erittäin tummat silmänaluset, peiteväri karkaa juonteisiin heti kun sen laittaa, ja jää öljyisen tuntoiseksi, minkä takia silmämeikkikin leviää, ja sen takia pitää puuteroida silmänalusia aika paljon, mikä taas vanhentaa ja kuivattaa silmänalus ihoa. Silmäni vuotavat aika herkästi minkä takia myös peiteväriä lähtee pois.
TykkääTykkää
Hmm, no nytpä lykkäsit pahan! Mullakaan ei ole mitään kosmetologi/meikkaajakoulutustaustaa, niin paha sanoa :( Mä nyt vannon MACin Pro Longwear Concealerin nimeen, mutta mäkin joudun sen puuteroimaan hyvin ja siltikin se saattaa inan vetäistä juonteisiin – en ole vain jaksanut sitten välittää siitä. Mutta ymmärrän jos se peiteväri pahasti suttaantuu, niin sitten se harmittaa :/ Toisena mulle tulis mieleen Joe Blasco, mutta niistä mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta. Kannattaa ehdottomasti mennä tavarataloon / MAC-pisteelle kyselemään myyjiltä, sitä varten ne on siellä..! :)
TykkääTykkää