Joululahjat

Sorry, vielä täytyy kestää joulujuttuja mutta kun en ole muistanut ehtinyt kuvata näitä..! Pukki toi muutaman paketin, kaikista löytyi kaikkea toivottua ja mieleistä :)
Lukemista: Jens Lapidus – Luksuselämää on Stockholm Noir – trilogia viimeinen osa (nyyh!). Ostin joskus sarjan ensimmäisen osan (Rahalla saa) liki vahingossa ja tykkäsin ihan hirveästi. Myös kakkonen eli Siisti kosto oli todella hyvä. Tätä kolmatta onkin jo odotettu ja nyt se vihdoinkin minun :> 
Candace Bushnell on tuskin kenellekään täysin outo nimi. Ensimmäinen kesä New Yorkissa on jatkoa viime vuonna (?) julkaistulle Carrien nuoruusvuodet – kirjalle. Sehän kertoi teini-ikäisestä Carriesta, joka haaveilee kirjailijan urasta. Tämä uusin kertoo kuinka Carrie, Samantha, Miranda ja Charlotte tapasivat toisensa.  Luin tämän kirjan parissa päivässä, tuntui kuin olisi nähnyt uuden tuotantokauden sarjasta :P Toivon myös, että tälle tulee vielä jatkoa, ennen kuin ympyrä niin sanotusti sulkeutuu ja päästään siihen, mistä tv-sarja alkoi.
Art Clubin Nail Art – koristelulakkoja. Näissä on siis sellainen kapea sivellin, kuten Dependinkin Art Liner – lakoissa. Paketista löytyy perusvärit sekä hopea ja kulta. Yllätyin positiivisesti pullojen koosta, nämä ovat paljon isompia mitä odotin (7ml).
Lancome Teint Miracle – meikkivoide. En ole tätä vielä testannut (paitsi kämmenselälle), tätähän on kehuttu ihan hirveästi. MSCHICin meikkivoide loppuikin sopivasti tänä aamuna, joten tämä korkataan viimeistään ensi viikolla :) 
Kynsinauhaöljykynä. Mun ei tule kynsiöljyillä läträiltyä, vaikka pitäisi. Koen sen nimenomaan läträämiseksi, kauhean sottaiseksi puuhaksi. Tällä kynällä öljy on helppo pyöräyttää kynsinauhoille vaikka tietokoneella ollessa, eivätkä sormet suttaannu :)
No tämä tuli yllärinä. Threadlessin t-paita, Memento mori. Kauhean ryppyinen, mutta enpä tosiaan alkanut silittämäänkään sitä tätä kuvaa varten :)
Advertisement

7 vastausta artikkeliin “Joululahjat”

  1. Erika: En oo kokeillut vielä, taidan huomenna pistää testiin! Mun mielestä sen normaalihinta on 49e, mutta joulun alla se oli Kicksin kantis-tarjouksessa 38-39e ja olisinkohan nähnyt sitä samaan hintaan nyt aleissa Sokoksella..?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: