Kuukauden loppuneet: lokakuu

Olen selkeästi päässyt tähän kuluttamisen makuun, koska tässäkin kuussa sain aikamoisen kasan tuotteita loppuun. Mikä on ihanaa! 
Lokakuussa tiensä päähän tuli 23 tuotetta.
 Osa oli minituotteita, osa sellaisia joiden loppua en malttanut odottaa ja osa sellaisia, joita olisin vielä halunnut käyttää lisää.
Lumene Wild Rose Lipstick (109 Juhlitaan) oli selkeästi vanhentunut, olomuoto ja tuoksu olivat muuttuneet. Lisäksi se on jotain ensimmäisiä huulipuniani eli aika vanha. Viimeisin Marvisin*) hammastahnoista loppui, postaus niistä täällä. Clarinsin*) HydraQuench – sarjasta olen kirjoitellut aiemminkin Kuukauden loppuneet – postausten yhteydessä, nyt loppui niistä viimeisin eli kosteuttava Cream-Mask – naamio. Ah, se on ihana! Tykkään sen tuntumasta, fiiliksestä sekä tuoksusta. Voisin ehdottomasti joskus ostaa uudestaan, HydraQuench – linjan tuotteet eivät ole mitään mahdottoman hintaisia. Batisten minikuivashampoon Original sain muuten myös Elisalta, kiitos vain! Tykkään Batisteista ja tykkäsin tästäkin. Batiste-postaus löytyy täältä. Dolce & Gabbanan Dolce – suihkugeeli tuli elokuun Livboxissa. Tykkäsin tosi paljon, kiva luksustuote. Pullo oli myös kivan kokoinen ja riittoisa!
Dermalogican Clear Start – tuotteista olen tekemässä omaa postausta, skippaan ne siis nyt vielä tässä vaiheessa. Cliniquen*) uudesta seerumista olikin juuri puhetta. Konadin musta leimauslakka tuli tiensä päähän. Tämä on hei niitä ihan ensimmäisiä Konad-juttuja mistä ostin, joskus kolme vuotta sitten (melkein hävetti linkittää toi)! Mulla oli kyllä pitkään leimaukset tauolla, siksi tämä lakka on varmaan kestänytkin tänne asti. Hurraw – huulivoiteiden takia heitin taas parit vanhat huulivoiteet pois. Nämä eivät olleet mitään suosikkejani. Bonacuren Miracle Oil Barbary Fig – seerumi loppui myös, mainitsin siitä täällä. Tykkäsin! Tuoksu oli hyvä, hiukset jäivät pehmeiksi ja tuntui, että tämä vähän nopeutti hiusten kuivumista. Sopii loistavasti paksulle ja karkealle tukalle. Jos en omistaisi muita seerumeita, ostaisin tämän. Urban Decayn Skyscraper – ripsivärin sain äidiltäni maaliskuussa, tykkäsin siitä myös tosi paljon. Käsittääkseni se on myös yksi äitini lempiripsivärejä.
X-tra Kynsilakanpoistoainetta loppui jälleen yksi pullo. Pätevää kamaa, mä tykkään. Halpaa ja toimivaa. Yksi iso Batiste loppui, erittäin makean tuoksuinen Cherry. Aluksi tykkäsin tästä tosi paljon, mutta yhtäkkiä se alkoikin vähän tökkiä. Seuraavaksi voisin ostaa ihan sen Originalin tai Freshin. Four Reasonsin*) Black Edition Shine Spray – kiiltosuihkeen olen saanut blogin kautta keväällä. Tuote oli ihan ok, mutta ei valitettavasti pärjännyt HG-kiiltosuihkeelleni eli Tigin Headrushille. Ei pullollaan, tuoksullaan eikä sillä tärkeimmällä eli kiillolla. Loput tästä käytinkin vähän ehkä pitkin hampain, se Tigi on vain niin lemppari. 
Pinkki iso pullo on Framesi*) – merkin hiuslakka. Sain sen Tamperemiitistä keväällä. Periaatteessa tykkäsin tästä: tässä on hienojakoinen suihke, hyvä pito ja jännällä tavalla vähän erikoinen, mutta hyvä tuoksu. Ainut huono puoli oli se, että tämä kerääntyi mun tukkaan. Eli parin käyttökerran jälkeen huomasin (ja käsin tunsin), että hiuksen pintaan kertyy harmaata ”hartsia”, joka tulee siis lakasta eikä lähde pesussa pois. Toiset lakat valitettavasti tekevät tätä. Sen saa loppumaan, kun lopettaa ko. lakan käytön (älä :D) ja pikkuhiljaa hartsi lähtee pesuissa tukasta pois. Mun täytyi kolme kertaa testata tämä Framesin lakka, jotta uskoin että pois se on heitettävä. Harmaa karhea kerros hiuksen päällä ei ole kiva :(
Tigin*) Catwalk Headshot – pesutuotteet esittelin täällä. Herkkupari! Täytyy kuitenkin sanoa, että en lähde tästä hankkimaan sittenkään niitä 750ml tankkeja, ei järki kestä :D Cutrinin uudehko Reflection Color Boost – hoitoaine oli yllättävän hyvä! Tosi ruma pakkaus, mutta yllätyshyvä hoitis. Saimme tämän shampoon ja hoitoaineen joskus aikoja sitten töistä (me työntekijät siis) ja moni on myöhemmin sanonut, että yllättyi siitä, kuinka hyvä tämä hoitoaine oli. Joku taisi sitä jopa ostaa jo uuden tuubinkin..? Tämän shampoosta en pitänyt, se löytyy syyskuun loppuneista. Jos etsitte kosteuttavaa, pehmentävää ja hiukset sileiksi ja ihaniksi jättävää hoitista, niin kokeilkaa ihmeessä tätä! Hinnan muistelisin pyörivän jossain 12-16€ paikkeilla (200ml). Ignore the smell, tosin.. :D
Olikos mitään mielenkiintoista?
translation // my empties from october
*) = tuote on saatu ilmaiseksi blogin kautta
Advertisement

Kuukauden loppuneet: syyskuu

Syyskuussa päästiin aikamoiseen 20 loppuneen tuotteen määrään! Ihanaa saada tavaraa pois kaapeista (tosin on sinne aika hyvin uuttakin tullut.. :D).
Yritän pitää kommenttini lyhyenä, muuten meillä on taas joku viiteen osaan jaettu postaus. Aloitetaan vaikka näistä isoista hiustuotteista:
Cutrin Reflection Color Boost Shampoo – En tykännyt. En tuotteesta, en tuoksusta, en pullosta. Tai no jos en tosissani olisi tykännyt, niin en olisi loppuun asti käyttänyt, mutta nyt käytin. Mutta tiedän, etten palaa enää tähän. Hassua kyllä tämän kaveri eli hoitoaine on taasen tosi hyvää! Siinäkin on ruma pullo, mutta hyvä sisältö :)
 Tigi Bed Head Colour Goddess Conditioner – Värjätyn tukan hoitoaine, aika peruskauraa. Ostin tämän tuoksun takia, joka on hyvin runsaan makea suklaatoffee. Melkein sain päähäni mikä karkki maistuu tältä, mutta jokin ihana suklaapäällysteinen kinuskitoffee. Tämä on vähän sitä sarjaa, että itseään saa jarrutella ettei vähän maista tätä suihkussa. Loppuvaiheessa herkkutuoksu alkoi vähän tökkimään, niitä 750ml kanistereita en varmaan ikinä pystyisi käyttämään tässä tuoksussa :D Hoitavuudeltaan olisi saanut olla mun tukalle hoitavampi. Ihan jees kuitenkin.
Sim DS Mega Finish Hairspray (*) – Kotimaisen Simin hajusteeton ja tosi vahvatukinen hiuslakka. Tykkään tästä! Käytämme tätä paljon töissä ja onhan tämä kiva, jos ei halua hiuslakallaan sekoittaa esimerkiksi kuivashampoon tai hajuveden tuoksua. Tämä pullo on saatu Tamperemiitin goodie bagista (itseasiassa sain samassa miitissä olleelta kaverilta hänen pullonsa, joten mulla on jo uusi tällainen käytössä).
Four Reasons Black Edition Working Spray (*) – Four Reasonsin mustan sarjan kevyempi lakka. Ei mitään valittamista, loistava tuote! Tästä ja parista muusta sarja tuotteesta kerroin aiemmin keväällä. Tästä muuten huomaa kuinka vähän käytän lakkaa enää nykyään – keväällä korkattu lakkapullo loppuu vasta nyt..!
Batiste Dry Shampoo Paisley – Batisten kuivashampoista kirjoittelin täällä. Tykkäsin, voisin ostaa uudestaan.
Batiste Dry Shampoo XXL Volume – Tämä pikkukaveri tuli elokuun Livboxissa. Tykkäsin tästä tosi paljon! Täydellinen niille päiville, kun haluan tukkaan sitä volyymia, rakennetta, muhkeutta ja nostetta. Yllättäjä! 
Bonacure Oil Miracle Barbary Fig Oil Shampoo – Töistä saatu näytetuubi tuli käytettyä nopeasti. Tykkäsin tästä hoitavasta shampoosta tosi paljon. Shampoopesun jälkeen tukka tuntui kuin siinä olisi käytetty hoitoainekin. Todella pehmeältä siis! Ja tämän tuoksu.. aaaah. Kirjoittelin tästä hiljattain

Cutrin Chooz Refreshing Dry Shampoo – Töistä saatu matkakoko. Juuei. En ostaisi, ei ole mun makuun. Tässä tökki vähän kaikki :( Tuntuma, tuoksu, tehot.
 Marvis-hammastahnat Cinnamon Mint ja Amarelli Licorice (*) – Normaalisti en laske hammastahnoja näihin postauksiin, mutta nämä olen saanut blogin kautta. Näistä on tulossa postaus myöhemmin!
HTH The Original Body Lotion – En muista koska olen ostanut tämän ja miksi. En tykännyt, pulloon jäikin varmaan yksi kolmasosa. Ei vaan pystynyt :/ Liian lirua ja tuoksuttomuus häiritsi. Olen selkeästi The Body Shop – vartalovoi-tyyppiä.
Nivea In-Shower Body MilkKesäkuun Livboxin tuote. En ostaisi tätä itse kaupasta enkä tämän jälkeen ainakaan. Musta ei vaan ole suihkussa käytettävien ”vartalohoitoaineiden” käyttäjäksi, liian vaivalloinen funktio mulle :D (okei, sitä Lushin African Paradise Body Conditioneria kyllä kokeilisin, ei voi olla huono..) Lisäksi en tykkää tästä perus-Nivean tuoksusta :/
Kitinää ja rutinaa!

Wet’N’Wild – Sarjan kirkas lakka. Kuten näkyy, menee jo vähän elämänsä ehtoopuolella. Inhoan kun värilakkaa tarttuu päällyslakan siveltimeen..
The Body Shop Almond Hand & Nail Cream – Voidaan varmaan julistaa tämä tuote loppuunkäytetyksi? :D TBS:n klassikkokäsivoiteisiin kuuluva manteliversio. Tykkäsin hirmuisesti. Ostin tämän viime talvena, kun kämmenselät ja sormien välit tuntuivat kuivuvan irti. Tämä imeytyi nopeammin ja paremmin kuin se hamppuvoide. Ja tuoksu on paljon parempi. Saas nähdä ostanko tätä tänäkin talvena :)
Philosophy The Microdelivery Exfoliating Face Wash – Sain tämän näytepussukan Sokokselta myyjän suosituksesta. Tykästyin tähän kuorivaan kasvopesuun tosi paljon ja kävinkin seuraavalla viikolla ostamassa tätä täyden pullon! Voisin koittaa kirjoittaa siitä jossain vaiheessa.

Dermalogica Clear Start Cooling Masque – Tämä kavonaamionäyte tuli Clear Start  – paketissa. Käytin tästä kerran ja tykkäsin kyllä. Voisin hyvinkin ostaa täyden tuubin.
Garnier Cleansing Wipes All Fresh – En joskus puhdistusliinojen tarpeessa löytänyt niitä lemppareitani, niin ostin näitä tilalle. Eivät olleet kovin kummoisia, en osta toistamiseen. Vähän sellaisia niin ja näin..
 Clinique Rinse-Off Foaming Cleanser – Ihana tuote! Tämä pikkunäyte on saatu Sensaistin blogi-iltamien goodie bagista. Otin tämän käyttöön vasta juhannuksena, että ihan helmikuusta asti tämä ei ole kestänyt :D Puhdistusvoidetta otetaan herneen verran kosteisiin käsiin, vaahdotetaan ja hierotaan kasvoille, huuhdellaan pois. Tuosta pienestä herneestä tulee ihanan paksua vaahtoa, joka pesee kasvot tosi puhtaaksi. Lopputulos on siis puhdas, mutta pehmeä. Olen monesti ollut melkein kassalla tämän kanssa, mutta ainakin toistaiseksi se on saanut vielä odottaa. Aion kuitenkin jossain vaiheessa ostaa tämän! Älyttömän riittoisa.

Paul Frank- ja Labello – huulirasvatVanhoja rasvoja, en tykännyt, en käyttänyt. Pois pois!

Ah, pääsinpä loppuun asti! Tässä tuntui olevan (pari helmeä lukuunottamatta) paljon sellaisia tuotteita, joihin olin jo tosi kyllästynyt. Monesta tuli sellainen fiilis, että jes ne loppuivat viimein! Nyt saa ottaa jotain kivaa uutta tilalle :))
 Oliko teille mitään mielenkiintoisia tapauksia? Tuttuja rakkauksia tai inhokkeja?

translation // a lot of empties from september

(*) tuote on saatu blogin kautta