I Love Me 2016-messujen ostokset

Yksi tämän vuoden odotetuimmista tapahtumista, I Love Me-messut olivat viime viikonloppuna. Olin paikalla perjantain ja voi että, olivat ehkä parhaat messut koskaan! Väkeä oli, sitä en kiistä, mutta suurin tungos tuntui laantuvan siinä iltapäiväkolmen maissa. Sen jälkeen oli aika kiva vielä kierrellä pisteitä ja koittaa ehtiä katsoa kaikki :) Näytteilleasettajia oli jälleen ihan huima määrä ja menisihän siellä messuilla vaikka kaikki kolme päivää, en epäile!

Tein ihan älyttömän hyviä ostoksia sekä sain parilta pisteeltä pienet goodie bagit blogin kautta mukaan. Olin messuilla bloggaajapassilla, that’s how. Tosin Biozellin goodie bagia ei kovin pieneksi voi kehua, kohta näette.. :D

Lähdin messuille oikeastaan ihan ostoslistan kanssa: tavoitteena oli ostaa silmämeikinpoistoaine, vartalovoide ja käsivoide. Myös jokin aromaterapeuttinen öljy-juttu kiinnosti (laventeli erityisesti), veikkasin että näiltä messuilta niitä varmasti löytyisi. Merkeistä halusin tsekata ainakin NYXin, Real Techniquesin, kaikki superfood-pisteet (Puhdistamo ym) sekä luonnonkosmetiikkapuolen. Tiesin myös etukäteen käydä Biozellilla, sieltä oli tullut blogimailia jo aiemmin. Myös Hurrawin huulirasvoja lähdin etsimään, jos siellä olisi jotain uusia makuja.

Tässäpä päivän saalis:

messut2016_saalis

Kyllä sieltä jotain kotiin kannettiin! :D Voin kertoa, että selkä vääränä raahasin ”joitain kiloja” painavia säkkejäni :D En valita tosin, en!

Ensimmäisenä meninkin (kehuttavan isolle!) luonnonkosmetiikkapuolelle ja törmäsin Urtekramiin. Tykkään sarjan tuosta vaaleanpunaisesta Nordic Birch-sarjasta, erityisesti vartalovoiteesta. En ole sitä pitkään aikaan löytänyt kaupoista, joten nyt innolla nappasin sitä mukaan..! Ostin siitä samantien myös käsivoiteen mukaan. Vartalovoide maksoi 5€ ja käsivoide 3,50€. Urtekramilla on ihanan edulliset hinnat! Innostuin myös sarjan ruokapuolella – olisin voinut ostaa kaikkea, mutta logistisistä syistä (:D) ostin vain mielenkiintoisilta kuulostavat tomaatti-yrtti-tahnan (3€) ja Thaimausteseoksen (4€).

messut2016_urtekram

Tästä löysin tieni Laveran pisteelle. Se oli ehkä harmittavan pieni, mutta kompakti. Kaikki tuotteet olivat -40%. Pienellä pöydällä oli esillä sarjan uutuustuotteita, kuten nämä karpalo & avokado-hiustuotteet ja uudistuneita käsivoiteita, joista ostin ihanan karpalo & arganöljy-version. Värjätyille hiuksille tarkoitetut shampoo ja hoitoaine tuoksuvat niin herkullisille..!! Ihastuin tuoksuun heti ja ne oli pakko ostaa. Olivat alen jälkeen kiitettävän edulliset, 5,19€ / kappale. Käsivoide oli 4,56€. Jäin vielä miettimään paria vartalovoidetta, mutta jätin ostamatta ja unohdin ne sitten kokonaan.

Laveralla oli myös ns. toinen piste siinä vastapäätä, jossa myytiin joitain sarjasta poistuneita/uudistuksen alle menneitä tuotteita. Vähän huvitti kun huomasin, että siinä myytiin tuon nimenomaisen käsivoiteen ”vanhaa versiota” 5 eurolla ja toisella puolella uusi versio maksoi sen 4,56€ :P

messut2016_lavera

MOSSAT!! <3 <3 Natural Goods Companylla oli ihanan iso messualue, josta ilokseni löysin Mossat. En ollut perehtynyt yhtään messujen näytteilleasettajiin, koska tiesin meneväni sinne joka tapauksessa ja katsovani kaiken läpi :) Olen ihan rakastunut Mossan tuotteiden ulkonäköön ja olen lukenutkin näistä tosi paljon kehuja monesta blogista. Olisin ostanut vaikka jokaisen tuotteen sarjasta, jos olisin ollut varoissani :D Ne ovat kyllä niin kauniita..!

Ostoskoriini päätyi Charming Nailsin kehuma Youth Defence-puhdistusvoide ja Micellar Water-misellivesi. Olen kuullut myös paljon hyvää sarjan Vitamin Oil Cocktail-öljystä, joten ostin senkin. Se oli tosi hyvässä tarjouksessa 10 eurolla, kun sen hinta normaalisti on noin 16,90€. Puhdistusvoide maksoi 9,50€ ja misellivesi 8,50€. Normaalisti nämäkin taitavat olla 15€ tienoilla tai päälle. Natural Goods Companylla oli muutenkin tosi hyvät messualet, pojot sinne..!

messut2016_mossa

Samalta pisteeltä kävin myöhemmin ostamassa niitä aromaterapeuttisia öljyjä. Nämä olisivat menneet multa ihan ohi, ellei Miss Piggy’s Pearls-Salla olisi näistä mulle vinkannut. Kiitos vielä! <3 Apothecaryn suihkutettavat öljyt myytiin todella halvalla pois, ovat jäämässä NGC:n maahantuonnista pois. Never Sleepless maksoi 5€, Headache Master ja Power Up 3€/kpl. Jes!

messut2016_aromaterapia

Tämän jälkeen hipsin sinne Biozellin megaosastolle. Juttelimme huippumukavan edustajan kanssa (anteeksi kamalan huono nimimuistini, Kaisa..??) pitkään hiustuotteista, brändistä, tuotteiden ulkonäöstä ym ym. Meillä oli todella kivaa ja oli mukava päästä myös kuulemaan saamistani tuotteista, niiden uudistuksista, ajatuksista niiden takana sekä antaa heti palautetta. Mukaan sainkin sananmukaisesti goodie-SÄKIN! Onneksi pääsin aina välillä Messukeskuksen lehdistötilaan, jonne kävin parikin kertaa viemässä kantamuksiani lukolliseen kaappiin.

messut2016_biozell

Nyt ei pitäisi hiustuotteiden loppua! On shampoota, hoitoainetta, sävyttävää maskia, sävyttävää shampoota, kuivashampoota, rakennesuihketta, suolasuihketta, muotoilusuihketta, jätettävää hoitosuihketta.. you name it. Oikeassa reunassa näkyvät myös sarjan ihan upouudet miesten MEN-tuotteet, joista löytyy myös suolasuihke, lakka, geeli sekä mattavaha.

Jossain kohtaa eksyin – ihan sanamukaisesti  – Avonin pisteelle. Osallistuin Mysteeriboksin arvontaan (en tiedä kuinka siinä kävi) ja samalla edustaja huomasi, että minulla on Bloggaajapassi rinnuksessani. Sain siitä sitten iloiseksi yllätyksekseni mukaan pienen kassin, josta löytyi Nutra Effects-vartalovoide (kelpaa, kokeilin kotona ja vaikutti hyvältä – talvi kun tulee, niin vartalovoidetta kuluu), Big & Multiplied-maskara sekä Avonin ihan uutukainen tuoksu Avon Life.

messut2016_avon

Hurraw’itkin löysin. Uutuusmakuja oli vain kaksi: papaija-ananas sekä tämä prototyyppi vanilja-appelsiini. Edustaja kertoi, että tämä maku on vasta kokeilussa ja he saivat messuille juuri ja juuri kokeiluerän, joten sen takia kyseinen voide on erilaisessa puikossa kuin Hurrawit yleensä. Jotenkin ihastuin tähän makuun ja ostin sen (Hurrawit olivat 4€/kpl tai 10€/3kpl). Tajusin vasta kotona miksi tykästyin tähän – tämähän maistuu ja tuoksuu ihan Fazerinalta! :)

messut2016_hurrawmessut2016_hurraw2

Myöhemmin kävin vielä Kissis-Heinin ja Dazzling Glow-Marian kanssa  pyörähtämässä luonnonkosmetiikan puolella. Heini kehui kovasti Bohon kiinteää meikkivoidetta/meikkipuuteria (”no se kiintee ja kostee”), Compact Foundationia. Halusimme muutenkin käydä Boholla ihastelemassa merkin meikkejä, ne ovat ihanan näköisiä ja messuilla tosi kauniisti aseteltu esille. Olen koko syksyn etsinyt sopivaa khakinvihreää kynsilakkaa ja satuin löytämään hyvän juuri Boholta! Ja kaiken lisäksi se oli tarjouskorissa 4€. Sävy on nimeltään Tribu.

Saimme passimme ansiosta vielä Boholtakin goodie bagin mukaan! <3 Sieltä löytyi merkin maskara, viininpunainen lakka (Lotus) sekä juurikin se Heinin kehuma meikkipohja..! Huippua! Lisäksi saimme juuri Suomeen rantautuneen, ranskalaisen Beauty Garden-sarjan kurpitsakasvonaamiot. Ihastelimme myös muutenkin sarjan tuotteita, niissä on todella upeat pakkaukset..!

messut2016_boho_beautygarden

Katsokaa vaikka!

img_9744

img_9747

Mukaan kertyi myös iso määrä näytteitä, varsinkin Laveran ja Madaran pisteet jakoivat näytteitä aika ahkerasti.

messut2016_naytteet

Yllättäen en ostanut yhtään meikkejä (kynsilakkaa lukuunottamatta). Katselin kyllä esim. Real Techniquesin, missä myytiin sitä timanttimeikkisientä ja sarjan siveltimiä kivan edullisesti, mutta en sitten ostanut. Batisteen mulla on vähän mennyt maku, messuilta sitä saa kyllä kivaan 5€/pullo hintaan. NYXissä mua harmitti vähän, että tuotteet olivat tasan samanhintaisia kuin Sokoksella, ei mitään alennuksia. Kiva kuitenkin niille, joilla ei NYXiä ole mahdollista päästä muuten shoppaamaan :) Elf:iltä olisi kiinnostanut yksi tietty meikkivoide, mutta sitä ei ollut.

Siveltimiä, irtoripsiä tai rakennekynsikamoja en tarvinnut, joten niiden osalta sain skipata aika monta pistettä :D Tuntui myös, että tänä vuonna raakasuklaa-esittelijöitä oli tosi paljon :D Skippasin myös kaikki ”halpismeikki”pisteet, kuten Kubissin, ModelsOwnin, Palladion, BYSin ymym. Myös ison Tangle Teezer/Invisibobble-osaston jätin väliin, kun ei tarvetta ollut. Pistin myös merkille, että esimerkiksi Livboxin piste puuttui vallan.

Mutta huikean kiva messupäivä! Oli taas niin paljon katseltavaa ja tutkittavaa, että huhhuh :) Toivottavasti joku jaksoi tänne loppuun asti, vaikka aika raportti tästä taas tuli..!

Miten teidän messut meni?

Advertisement

Syksyn paras kasvispiirakka: punajuurikranssi

Kirjoittelin teille hiljattain omenavoista, jonka resepti on uusimmasta Glorian ruoka & viini – lehdestä. Kyseisessä vegenumerossa oli paljon ihania reseptejä, joista seuraavaksi tein maailman parhaan kasvispiirakan eli punajuurikranssin. Tämä oli tai-vaal-lis-ta! Kannattaa käydä äkkiä nappaamassa tuo lehti kotiin vielä kun sitä saa, uusi numero ilmestyy 6.10.!

PUNAJUURIKRANSSI (Glorian ruoka & viini 6/2016, s. 39)

Jogurtti-voitaikina:

4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia
75 g voita

Täytteet:

5-6 keskikokoista punajuurta
oliiviöljyä
suolaa
tuoretta tai kuivattua timjamia
kuivattua oreganoa
2 punasipulia
3 dl baby/salaattipinaattia
170 g Aurajuustoa (koko pala)
120 g smetanaa

Lisäksi:

kanamunaa voiteluun
(unikonsiemeniä)

img_9202

Paahda ensin punajuuret. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese punajuuret ja kuori ne halutessasi – itse en koskaan jaksa. Viipaloi punajuuret leivinpaperin päälle uunipellille ja valuta päälle öljy. Ripottele mausteeksi suolaa ja halutessasi timjamia ja oreganoa. Jälkimmäinen on aika kiva maku yhdistettynä punajuureen, mutta yleensä menen pelkällä suolalla :) Paahda uunissa noin 25 minuuttia, kunnes punajuuret ovat juuri ja juuri kypsiä – napakoita, sanoisin :)

Tee sitten jogurtti-voitaikina. Se on tosi helppo ja nopea tehdä ja lisäksi todella hyvänmakuinen! En ole tällaista ennen tehnyt, mutta tämä jää varmasti vakkarikseni tulevaisuudessa, kun leivon suolaisia piiraita tai pasteijoita. Taikina valmistetaan mittaamalla jauhot ja suola kulhoon. Sen jälkeen siihen lisätään jogurtti ja pehmeä voi. Sekoita tasaiseksi, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Kuori ja viipaloi sillä välin punasipulit ohuiksi renkaiksi. Huuhdo ja valuta pinaatti.

Sekoita murennettu Aurajuusto ja smetana keskenään (ah, niin hyvää!)

img_9203

Kauli taikina jauhotetulla alustalla halkaisijaltaan noin 35cm pyöreäksi levyksi. Siisti reunat taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Itse kaulin taikinan jo valmiiksi leivinpaperin päälle, jolloin se on helppo siirtää pellille.

Leikka levyn keskelle neljä ristikkäistä viiltoa (ylhäällä oleva kuva). Levitä sinihomejuustotahna levyn ulkoreunalle. Asettele tahnan päälle lomittain paahdettuja punajuuria, punasipulia ja pinaattia.

img_9204

Kun täytteet kiertävät koko levyn ympäri, käännä keskelle jääneet kolmion muotoiset siivekkeet täytteiden päälle (ylhäällä kuvassa). Nipistele kiinni reunaan.

Voitele taikinakohdat kananmunalla ja ripottele halutessasi päälle unikonsiemeniä (itselläni ei ollut).

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes piirakka ruskistuu pinnastaan ja vaikuttaa myös pohjastaan kypsältä.

img_9206

Leikkaa paloiksi ja koita olla ahmimatta kerralla kaikkea ;P Vaikeaa!

Syksyn herkku: omenavoi

Glorian ruoka & viini on mun ihan ehdoton lempilehteni, hands down. Uuden numeron tulemista odotan kuin kuuta nousevaa ja sen päivän ilta on suorastaan pyhitetty lehden lukemiselle. Silloin suljetaan puhelimet ja linnoittaudutaan sohvalle :D

Viimeisin numero oli vege-aiheinen ja löysin sieltä taas monta reseptiä, jotka menevät kokeiluun. Yksi niistä oli taivaalliselta kuulostava omenavoi. Okei, sanana omenavoi tuo jotenkin ällön fiiliksen, ihan kuin joutuisi syömään pehmeää voita ja kirpakoita omenia yhdessä, mutta oikeasti tämä ehkä enemmänkin mausteinen omenasose on mielettömän herkullista :) Ja helppo valmistaa! Lehden ohjeessa soseessa oli myös lakritsijauhetta, mutta mä en sitä halunnut joten jätin sen pois. Kopioin ohjeen kuitenkin suoraan tähän alle, joten laitan tuon lakritsin sulkuihin.

IMG_9141

OMENAVOI (Glorian ruoka & viini, 6/2016)

n. 1 litra

50 min – 4 t

½ l kuivaa omenasiideriä

1 kg omenia

2 dl fariinisokeria

(1½ tl lakritsijauhetta, esim. Urtekram)

½ tl jauhettua neilikkaa

½ tl kanelia

½ tl maustepippuria

  1. Kaada siideri uuninkestävään teräskattilaan tai emalipataan ja keitä ilman kantta noin 5 minuuttia, jolloin siitä jää jäljelle noin puolet. Kuori sillä välin omenat, poista kota ja kuutioi hedelmät. Lisää kuutiot siideriin ja keitä keskilämmöllä välillä sekoittaen noin 15 min.
  2. Lisää fariinisokeri. Soseuta omenat liemineen sauvasekoittimella.
  3. Lisää mausteet soseeseen. Keitä miedolla lämmöllä, kannella peitettynä ja välillä sekoittaen vähintään 20min. Sose kiehuu kuplien, joten sekoita varoen. //Tässä kehoitan todellakin olemaan varovainen ja lähestymään kattilaa varoen, kuuma sosemassa kuplii yllättävän vihaisesti ja kuumaa sosetta voi lentää korkeallekin kattilasta. Itselläni on kaksi mukavaa arpea rintakehässä muistona bataattisosekeitosta, jota lensi kattilasta suoraan iholleni tuossa kesällä. Tulikuuma sosemassa paljaalla iholla – ei kiva.
  4. Voit purkittaa soseen heti, mutta jos haluat tehdä omenavoin perinteiseen tapaan, jatka kypsentämistä 120-asteisessa uunissa ilman kantta 2-3 tuntia, kunnes omenavoi on tummaa ja paksua. Sekoita 30min välein. Parhaiten tässä vaiheessa toimii laakea uunivuoka.
  5. Purkita kuuma omenavoi, sulje purkit ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä kylmässä. //Muistathan pestä ja desinfioida purkit etukäteen! :) Itse liotin niitä ensin tiskivedessä, pesin ne, huuhtelin ja lopuksi keitin isossa kattilassa noin 5 minuutin ajan. Lopuksi annoin niiden kuivua puhtaan pyyhkeen päällä.

IMG_9143

IMG_9144

IMG_9146 (2)

Omenavoi oli tosi helppo tehdä ja kotiin leviävä tuoksu oli huumaava <3 Rakastan omenaa, kanelia, mausteita ja tummaa sokeria, joten veikkaanpa, että nämä purkit eivät kauaa jääkaapissa seiso (ohjeesta tuli kaksi ½ litran purkkia, jotka jätin vähän vajaiksi). Aion käyttää omenavoita ainakin (tuore)puuron ja paahtoleivän parina, Weetabixin kanssa, lettujen & pannareiden päällä… ties mihin muuhun sitä keksii yhdistää. Luulen, että tulen kiittämään itseäni vielä monena aamuna, että tein tätä..! ^_^

IMG_9147

Heräsikö kiinnostus omppukeitteilyyn?

Aika uskomaton omenapiirakka

Joka syksy on pakko leipoa ainakin yksi omenapiirakka. Omenan, kanelin ja vaniljan liitto on vain jotain, mihin en kyllästy koskaan. (Lisäksi on tehtävä myös omena-kaura-paistosta!) Useimmiten leivon perinteisen pellillisen piirakkaa, mutta nyt törmäsin netissä vähän erilaiseen ohjeeseen. Lisäksi tähän tulee kinuskia! Eli tulin kokeilleeksi ensimmäistä kertaa myös kondensoitua maitoa. Resepti löytyy Lunni leipoo-blogista eli täältä. Kopioin sen suoraan tähän.

IMG_9085

 

Omena-kinuskikakku

115 g voita
2 dl sokeria
2 kpl munaa
4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 1/2 dl maitoa
4 kpl omenaa (esim. Royal Gala)
1 1/2 dl kinuskia (esim. keitettyä maitotiivistettä eli kondensoitua maitoa)

 

Ota voi, munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön. Kuutioi omenat.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele ja jauhota n. 22-senttinen vuoka.

Vaahdota voi sokerin kanssa, lisää munat yksi kerrallaan samalla vatkaten. Toisessa kulhossa yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kaneli.

Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa, kahdessa erässä kumpaakin. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikinasta vähän yli puolet vuoan pohjalle, tasoita. Painele päälle omenakuutiot ja tiputtele päälle puolet kinuskista sinne tänne.

Levitä loput taikinasta päälle ja paista uunin keskitasolla n. 35-40 minuuttia tai kunnes keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa.

Anna kakun jäähtyä, poista sitten vuoasta. Viimeistele kinuskikastikkeella.

Herkkua! Kaveriksi vielä vaniljajäätelö tai -kastike ja johan kelpaa ;) Kuuluuko omenapiirakka teidän syksyynne?

Ihana, ihana kauraleipä

Tässä tulee ehdottomasti lempileipäni resepti. Tykkään tehdä tätä vapaapäivinä tai viikonloppuisin, ohje on aika simppeli ja leipä nopea valmistaa. Yleensä tarvittavia aineitakin löytyy kaapista. Ainut odottaminen tulee oikeastaan puolen tunnin kohotusajasta, mutta sen ajan voi vaikka valmistella muista aamiaisen juttuja tai palata sänkyyn vällyjen väliin ;)

Ohjeen olen löytänyt joskus googlettelemalla, tämä ei siis ole omani mutta en myöskään yhtään muista, mistä olen tämän napannut. Kirjoitan yleensä mielenkiintoiset reseptit vihkoon talteen ja lunttaan sieltä :)

IMG_7582

5 dl vettä
4dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä
1 rkl siirappia

6dl jauhoja – itse tykkään käyttää vehnä- tai kaurajauhoja, joko pelkästään tai yhdessä

Lämmitä vesi vähän kädenlämpöistä reilummaksi, noin 42 asteiseksi. Sekoita kaurahiutaleet, kuivahiiva ja suola sekaisin. Sekoita veteen öljy ja siirappi sekä sen jälkeen kaura/suola/hiivaseos. Näin saat hiivan sekoittumaan mahdollisimman tasaisesti taikinaan. Lisää lopuksi jauhot, sekoita ja kumoa leivinpaperille, joko pellille tai noin 30 x 35 cm vuokaan. Peitä liinalla ja kohota 30min.

Kohottamisen jälkeen taikinan voi leikata esim. taikinapyörällä neliöiksi, voidella kananmunalla ja sirotella päälle esim. kaurahiutaleita tai vaikka seesaminsiemeniä. Paista leipää uunissa 220-225 asteessa noin 15-20 min, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Leikkaan yleensä hieman jäähtyneen leivän vielä uudestaan neliöiksi :) Säilytä liinan alla – jo teille jää jotain säästettävää… Tämä on herkkua!!

Lemons & Limes

Nyt tulee hehkutusta yhdestä maailman ihanimman tuoksuisesta suihkugeelistä! Aivan mielettömän, tajunnanräjäyttävän maukas I Love… – sarjan Lemons & Limes. AAAH! ♥♥ Olin jo vähän huolissani, että miten mun käy kun all-time-favorite – suihkugeelini eli Lushin Dirty Springwash loppuu, mutta en enää. Onneksi löysin tämän herkkupalan!

lemons_and_limes

lemons_and_limes_2

Lemons & Limes tuoksuu vahvasti (tietenkin) sitruunalle ja limelle. Siinä on mukana kiva raikas, mutta makea juju. Tästä tulee eniten mieleen joku limenmakuinen limsa, kuten Jaffan lime-verigreippi. Ehkä nautittuna lasista, jossa on sokerikuorrutteiset reunat. Myös Batteryn Lime tuoksuu vähän tältä :>

lemons_and_limes_3

Suihkugeeli on aika lirua, joten parhaiten tämä mielestäni toimii pesukukan kanssa. Se vaahtoaa hyvin ja puhdistaa hyvin. Onko joku muuten joskus törmännyt suihkugeeliin, joka ei puhdistaisi ihoa? Tuntuu jotenkin hassulta kuvailla suihkugeeliä, että ”se pesee hyvin”.

Jokatapauksessa Lemons & Limes on raikas ja maukas suihkukokemus. Olen myös huomannut – ja mieskin on huomauttanut – että tämän tuoksu jää iholle ja ilmaan leijumaan aika selkeästi ja suht pitkäksi aikaa. Kun kylppäriin menee myöhemmin suihkun jälkeen, tämän tuoksuu siellä edelleen.

lemons_and_limes_4

Innostuttuani näistä kirpeistä tuoksuista, ajattelin kokeilla seuraavaksi The Body Shopin uutta Virgin Mojito – sarjaa. Kävin tuoksuttelemassa sitä jo liikkeessä, mutta en ehtinyt sillä hetkellä ostopuuhiin. Ostoslistalla on kuitenkin..! I Love Cosmetics vaikuttaa myös sarjalta, josta täytyykin alkaa testailemaan muitakin tuoksuja.

Joku ehkä miettii, että minne nuo hedelmäviipaleet joutuivat kuvausten jälkeen, heitinkö ne vain tyynesti roskiin..? En toki. Hyödynsin viipaleet parhaimmalla kokemallani tavalla eli heittämällä ne vesikannuun!

lemons_and_limes_5

Olen tällä hetkellä täysin rakastunut juomaveden maustamiseen. Yritän juoda paljon vettä ja joskushan tuntuu, että se on aika.. noh, tylsää ja puuduttavaa. Vesi nyt kuitenkin on vaan vettä. Paljon kivempaa siitä saa maustamalla sen. Jo pelkkä kurkku tuo veteen yllättävästi raikasta makua, mutta sen lisäksi on kiva kokeilla muita yhdistelmiä. Lemppareitani on esimerkiksi appelsiini + kurkku + basilika, myös viimeisimmän korvaaminen mintulla on tosi hyvä. Tällä kertaa kannuun meni siis sitruuna + lime + basilika. Kesämmällä aion ehdottomasti kokeilla myös tuoreita marjoja, kuten mansikoita ja mustikoita. Myös yhdistelmät tuore ananas + minttu ja vadelma + lime kuulostavat ihanilta. Tässähän vain mielikuvitus on rajana :)

lemons_and_limes_6

Maustatteko te vesiänne? Onko suosikkiyhdistelmiä? Entäs Lemons & Limes?