Pan that palette?? aka Pannuprojekti

Törmäsin viikonloppuna erinäisten linkkien kautta YouTubessa Amber F – nimisen käyttäjän videoihin, jotka koskivat omien meikkivarastojen hyödyntämistä sekä meikkipalettien loppuun käyttämistä. Kyseessä on Pan That Palette Challenge, joka voidaan tuntea myös nimellä Project Pan. Ideana on ”osua pannuun” eli saada jokin meikkituote kulutettua niin pohjaan, että tuotteen pannu näkyy. Kun ”pannuprojekti” viedään kunnolla loppuun, niin silloin tietysti käytetään tuote kokonaan loppuun :) Samalla on myös ideana nauttia meikeistään, hyötyä niihin käyttämästään rahasta (ungh, ei mikään ontuva suomennos, huh?) ja saada oikeasti kokoelmiaan käytettyä. Amber on tehnyt jo parina vuotena Pan That Palette – haasteen, jossa siis käytetään kokonainen meikkipaletti vuoden aikana loppuun. Viime vuonna Amber käytti Urban Decayn Naked – paletin ja tänä vuonna hän aikoo käyttää kokonaan Loracin Pro – paletin. (Ihastuin Amberiin jotenkin heti ekan videon jälkeen. Tykkään hirveästi hänen puhetyylistään ja mukavasta, vilpittömästä asenteesta :) )
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mä olen aika vaikuttunut tuosta kokonaisen paletin viimeiseen muruun asti käyttämisestä..! :D Se on aika saavutus! Ihmiselle, jolla meikkejä piisaa nyt jo vaikka loppuelämän tarpeisiin, kokonaisen 10-12 luomivärisävyn täysin loppuun kuluttaminen kuulostaa aika hommalta :)

Siksi aionkin haastaa itseni ja osallistua Pannuprojektiin! Kyllä, minä, maailman malttamattomin tuuliviiri :D Tein itselleni sellaisen mukautuksen, että tavoitteenani on käyttää yksi tietty paletti vuoden aikana loppuun, mutta voin toki ostaa uusiakin meikkejä. Mitään ”käytä tämä ensin loppuun sitten vasta saat ostaa jotain uutta” ei tule pätemään minuun, mä en vain pysty olemaan niin ehdoton :) Meikit on kuitenkin tehty nautittaviksi, enkä halua ottaa asiasta mitään suurta stressiä tai paineita.

 Olen valinnut omaksi paletikseni Urban Decayn Naked2 – paletin. Mä käytän sitä ihan liian harvoin, vaikka tykkään siitä tosi paljon. Jostain syystä tällä hetkellä se houkuttaa eniten, joten päätin mennä intuition mukaan ja valitsin sen. Nimeän tämän projektin Pannuprojektiksi ja kaikki siihen liittyvät postaukset tulevat löytymään pannuprojekti – tunnisteen alta sivupalkista. Koitan noin kerran kuussa tehdä päivityksen paletin kulumisen edistymisestä :)

Nyt mä tietty haastan samalla kaikki muut asiasta kiinnostuneet osallistumaan samaan projektiin! Valitse itsellesi mieluiten paletti, jonka aiot käyttää tämän vuoden aikana loppuun. Käytän Instagrammissa tageja #pannuprojekti #projectpan #panthatpalettechallenge :) Tervetuloa osallistumaan mukaan!

Aiotko sinä osallistua? :)

Advertisement

28 vastausta artikkeliin “Pan that palette?? aka Pannuprojekti”

  1. Kuulostaa ihan totaalisen mahdottomalta tehtävältä! Jos meikäläinen haluaisi saada jostain paletista edes yhden pannunpohjan pilkahtamaan niin en voisi koko vuotena käyttää mitään muuta palettia kuin sitä projektipalettia. Tai riippuu tietysti vähän väreistäkin ehkä ja luomivärien määrästä. Esim. yhtäkään Nakua en varmasti tule ikinä saamaan loppuun kulutetuksi. :-P

    Tykkää

  2. Sinäkin! Mulla on sama haaste menossa, mutta tuuliviiri kun olen minäkin niin päätin, että haaste on läpäisty mikäli jokaisen pannun pohja näkyy :) odotan jo kuukausipäivityksiä! Toivotan sulle paljon inspiraatiota ja kärsivällisyyttä :)

    Tykkää

    1. Hei mahtavaa!! Kiitos ja tsemppiä sullekin! Mikä paletti sulla on kyseessä? Saas nähdä missä mennään vaikka 3-6kk päästä, mitkä on fiilikset ja joko kyllästyttää :P Ehkä voittajafiilis tulee jo jos saa pannut näkyyn kaikista..! :)

      Tykkää

  3. Minulla on samantapainen projekti menossa. Pienemmässä mittakaavassa vain. Nyt olisi tarkoitus käyttää eräs oranssi iso,yksittäinen luomivärinappi loppuun. Tarkoitus on päästä eroon tilaa vievistä purkeista ja purnukoista. Viime vuonna sain toisen samanlaisen napin käytettyä loppuun, niin tiedän haasteen olevan minulla mahdollinen toteuttaa! Onnea sinulle tuollaisen ison paletin kanssa! :)

    Tykkää

  4. Oho, aika kunnianhimoinen tavoite! Mä en ehkä itse vielä uskaltaudu, mutta tsemppiä :)Mulla on tässä meneillään meikkivoiteiden kulutusvuosi, ja voi että odotan sitä, kun oikeasti saan jotain loppuun :D Nimittäin nuo kuluvat niin sairaan hitaasti..

    Tykkää

    1. Kiitos! Katsellaan kuinka tässä sitten loppujen lopuksi käy, mutta parhaani yritän ;) :DTsemppiä sullekin kulutukseen..! Se on aina sit kuningasfiilis kun saa jonkun oikeasti käytettyä loppuun :))

      Tykkää

  5. Onnea yritykseen! Ei kyllä onnistuis multa, ihan jo senkin takia, että en välttämättä tee silmämeikkiä edes joka toinen päivä ;) Ansaitset kyllä ison papukaijamerkin jos tässä onnistut :)

    Tykkää

  6. Onnea ja tsemppiä! Naked 2 puhuttelee muakin jostain syystä eniten tällä hetkellä. Mulla on vähän niin kuin epävirallisena tavoitteena käyttää loppuun Diorin peiteaine, MACin kulmageeli ja Clarinsin voidemainen poskipuna. Jos nyt niillä aloittelisi ja yrittäisi samassa käyttää luomivärejäkin intensiivisemmin :D Joskin lohduttaudun sillä, että meikkaan kuitenkin joka päivä jollakin tuotteella, joten täysin hukkaan heitettyjä eivät rahani ole ;)

    Tykkää

    1. Kiitos! Mutta tosi hyväthän on noi sunkin tavoitteet! :)) Ja totta toi sun viimeinen lause, ei ne meikit hukkaan tuolla laatikoissa kuitenkaan mee (varsinkin esim. kun ei mullakaan niitä nyt NIIN paljoo oo) :P

      Tykkää

  7. Jee! Jään innolla odottamaan projektin etenemistä! Itse yritän käyttää loppuun kahta vanhaa palettia. Toinen on Diorin tuunattu viisikko ja toinen Chanelin nelikko. Niiden loppuun kuluttaminen onnistuu parissa kuukaudessa, jos käytän niitä vaikka joka toinen päivä. En ole asettanut itselleni mitään tarkkaa aikataulua, mutta tämän vuoden aikana kuitenkin haluan niistä eroon.

    Tykkää

  8. Ei hitto, onpa kunnianhimonen tavoite! Tähän osallistuminen kutkuttaa ihan sikana, ois meinaa oikeesti haastetta! Valinnanvaikeus on isoin ongelma… Voisin kyllä tehdä niin, että pannu on saatava näkyviin joka napista, muttei välttämättä palettia kokonaan loppuun asti… Miten voi sitoutua yhteen palettiin koko vuodeksi :D NYXin Be Fierce -paletti on ollut kovassa käytössä oikeastaan päivittäin tammikuun alusta saakka, mutta entä jos en kesällä tahdokaan käyttää sitä :D apua, jotain mun pitää kuitenkin keksiä!

    Tykkää

    1. Haha! Mua alkaa pikkuhiljaa pelottaan kun kaikki on ihan kauhuissaan mun projektista! :’D Ei vais ;) Kun kirjoitit, että miten voi sitoutua yhteen palettiin vuodeksi, niin kyllä mä ajattelin muitakin paletteja ja meikkejä toki käyttää, en välttämättä joka päivä kaiva Naku2:sta käyttöön :) Kesällä tulee ihan varmasti käytettyä paljon mm. Electric – palettia, mutta ehkä esim jotain korostus/häivytysjuttuja vois niihinkin yhdistää Naku2:sta..? :)Osallistu ihmeessä! Kannustan kaikkia tällaiseen hulluuteen :D

      Tykkää

  9. Mahtava tavoite, ja kiva, että aloitit tällaisen. Näiden Project Pan -juttujen seuraaminen on tosi mielenkiintoista, ja olen aina itsekin innoissani kun saan pohjan näkymään jostain tuotteesta. Itsellä oli vähän pienimuotoisempi projekti syksyn aikana menossa ja käytin pari viisikkoa loppuun. (No, paria epämieluisaa väriä lukuunottamatta.) Ehkä vähän hölmöä, mutta siinä alkoi jo innolla odottaa aina sitä päivää, kun käyttäisi pannun viimeiset murusetkin. Ja lisäksi tuli yhdisteltyä värejä paljon enemmän kuin aiemmin, kun yleensä jumitun aina meikkaamaan vain yhdellä paletilla kerrallaan. Tässä oli pakko yhdistellä värejä ja käyttää yksittäisiäkin nappeja, tai muuten olisi iskenyt jo viikon päästä tylsistyminen. Yllättävän vaikeaa oli muuten palata vapaampaan meikkaamiseen. Vaikka minulla on luomivärejä melko paljon, niin noiden viisikkojen loputtua ne tuntuivat jonkin aikaa ihan oudoilta ja vierailta. Varsinkin arkiaamuina ärsytti, kun ei ollutkaan sitä valmista suunnitelmaa meikin suhteen, eikä väsyneenä jaksanut miettiä. Ajattelin, että voisin jatkaa keväälläkin tätä projektiani, mutta en vielä oikein tiedä, että haluanko kuluttaa jotain luomiväriä loppuun asti, koska mulla on kuitenkin kiva valikoima:) Toisaalta tekisi mieli tilata Loracin Prot jossain vaiheessa ja niissä tulisi sitten niin paljon uutta, että jotain pitäisi kuluttaa myös alta pois, joten ehkä pitäisi vain tehdä päätös ja pysyä siinä… Olen vielä sellainen tavaranhamstraajaluonne, että yritän pitää edes meikit kulutustavarana, jota ei pitäisi olla varastossa hirveästi yli loppuelämän tarpeiden.

    Tykkää

    1. Kiitos tuesta ja kivasta kommentistasi! :)Mun mielestä pannuprojektit on kans mielenkiintoista seurattavaa ja innolla lähdinkin tähän mukaan. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin kiva ja hauska ”haaste”, ei mikään maailman vakavin juttu joten olen iloinen, oli lopputulos vuoden lopussa mikä tahansa :) Olisi jo upeaa saada pannut paistamaan kaikista paletin sävyistä!Odotan jo ittekin sitä voittajafiilistä, kun luomiväreistä alkaa pannut paistaamaan :) Sitä mä vähän ajattelinkin, että kiireisinä aamuina tai niinä aamuina, kun pää ei keksi mitään luomiväriyhdistelmiä, niin on oikeastaan hyvä että on tällainen neutraalipaletti, josta voi sitten sutia ”vaan jotain” kun ei keksi muuta. Turvapaletti, niin sanotusti :)

      Tykkää

  10. Tänään juuri kuvasin Incognito-paletin, jota olen kaavaillut kulutettavaksi. Kyseisestä paletista yksi sävy on jo täysin loppunut ja kahdessa on selkeästi pannunpohja näkyvissä. Kahdesta puuttuu vielä pohjakosketus. Incognito voisi olla mulle vuoden 2015 projekti, mutta en lupaa käyttää sitä kokonaan loppuun vuoden aikana. Tytöllä pitää olla myös mahdollisuus käyttää värejä…

    Tykkää

  11. Ei hitto, musta tuntuu, ettei tuo Blogger näytä kaikkia päivityksiä, kun niin paljon menee ohi..No, mähän olen siis ihan innoissani noista videoista ja yritän kuluttaa myös paletin loppuun. Se on oikeastaan aika innostava haaste!

    Tykkää

    1. Tiedätkö, että juuri tänään olen kironnut samaa, etusivun antaa uusien postausten listaan joka kerta ihan eri päivityksiä :OOn kyllä! Ja hienoa nähdä, kun joku on saanut paljon kulutettua jotain palettia! :)

      Tykkää

    1. Moikka Riia! Ei mitenkään :D Jäi kyllä koko homma ihan unohduksiin. Ei musta vaan ole tällaiseen, oon liian vaihtelunhaluinen :P Ehkä innostuin tuosta Amberin videosta vähän liikaa, en tajunnut kuinka iso urakka tuossa olisi :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: