Olen tänä vuonna saanut pariin otteeseen testiin
Himalaya Herbals – merkkisiä tuotteita (blogin kautta). Ensin huulivoiteen, joka vilahtikin
tässä postauksessa ja myöhemmin neljä ihonhoitotuotetta.
Himalaya Drug Company -yhtiö on perustettu jo vuonna 1930. Himalaya – tuotteita myydään yli 80 maassa kaikkialla maailmassa. Suomessa näitä myydään Prismoissa, valikoiduissa S-marketeissa sekä Sokos – tavarataloissa. Hinnat ovat edullisia, kalleimmatkin tuotteet taitavat olla alle kahdeksan euroa.
Refreshing Cleansing Milk – puhdistusmaito on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Sen pitäisi olla hellävarainen mutta silti ihoa syväpuhdistava. Tässä on tehoaineina kurkkua, minttua ja sitruunaa. Tuote on maitomainen ja suht juokseva. Tämä tuoksuu aivan aurinkivoiteelle – kyllä, ihan Nivean aurinkovoiteelle. Tykkään..! Olen käyttänyt tätä aina kuivalle iholle, joko puhdistusliinan jälkeen tai aamupesussa. En siis ole käyttänyt tätä vielä varsinaisen meikin poistamiseen. Vedellä huuhtelun jälkeen iholla on aika jännä, vähän rasvainen/vahamainen tuntu, taitaa olla yleistä puhdistusmaidoille. Pyyhkeellä taputtelun jälkeen iho on tosi pehmeä ei lainkaan kiristävä.
Refreshing & Clarifying Toner – kasvovesi on ihana! Se on todella raikastava, kesällä tämän tehoa voisi varmaan tehostaa säilyttämällä tätä jääkaapissa. Ihosta ei tule ”kylmettynyt” tai kirvelevä, ainoastaan puhdas ja raikas. Tuote on alkoholiton ja se syväpuhdistaa ihohuokosia. Tuoksu on todella mieto ja noh, raikas. Tällä on ollut tosi kiva viimeistellä kasvojen puhdistus, esimerkiksi puhdistusmaidon jättävä (ja mulle ei-mieluinen) fiilis lähtee tällä pois.

Kasvovoiteista (kolme erilaista) valitsin yövoiteen eli Revitalizing Night Creamin. Siinä on ihana tuoksu ^_^ Todella pehmeä ja lempeä, en oikein osaa sitä sen tarkemmin kuvailla. Nautinnollinen, ei missään nimessä mikään vahva. Voide on paksua, joten tykkään käyttää tätä yötä vasten. Pesun jälkeen mun kasvoja kiristää ja ne ovatkin aika pintakuivat, joten tuntuu hyvältä levittää niihin oikein tuhti voide. En välttämättä olisi osannut valita tätä itse kaupan hyllystä, joten olenkin iloinen että ”löysin” tämän näin blogitestauksen kautta. Iso plussa tuoksulle!
Esittelytiedotteen mukaan tässä on tomaattia, joka elvyttää ihoa. Valkoinen lilja edesauttaa ihon uusiutumista ja vehnänalkioöljy suojaa sekä kosteuttaa ihoa.

Intensive Moisturizing Cream on koko kropan tehovoide. Mukavan ravitsevan tuntuinen, mutta ei liian jankki. Esimerkiksi Nivean klassinen paksu voide (sinisessä peltipurkissa) on
todella jankkia tavaraa. Tämä ei ole ollenkaan sellaista, ehkä yllättävänkin kevyttä (levittää). Pääasiassa olen käyttänyt tätä sekä oman että miehen kropan kosteutukseen ja käsivoiteena. Kivan iso purkki, joka on myös edullinen (tämä 150ml noin 4€, hellou!). Toimisi varmasti myös kasvoilla, mutta toistaiseksi olen käyttänyt tätä vain kropalle. Ihosta tulee mukavan pehmeä ja inhottava kireys (suihkun jälkeen) katoaa ja pysyy poissa. Imeytyy suht hyvin, mutta ei täysin
hurps! katoa ihoon.
Tuoksu tässä on suht olematon, ehkä sellainen tosi kevyt perusvoiteen tuoksu. Ei apteekkimainen hajustettoman perusvoiteen kammottava tuoksu, vaan sellainen hyvä :D Voide sisältää samaa vehnänalkioöljyä, joka on luontainen E- vitamiinin lähde. Tästä löytyy myös manteliöljyä, joka on tehokas kosteuttaja. Näin se hoitaa kuivimmatkin ihoalueet.

Himalaya Herbalsin huulivoide, jonka sain aiemmin alkuvuodesta/keväällä, on nimeltään Intensive Moisturizing Cocoa Butter Lip Balm. Se tuoksuu ihanasti kaakaolle! Vähän semmoinen
thebodyshopmainen tuoksu. Tässä on tehoaineina kaakao- ja Intianmerantipuuvoita. Voide onkin aika paksua, miltei vahamaista. Se leviää kuitenkin huulille ihan ongelmitta, mutta tuntuu siinä mielessä hyvälle, että se ei ole sellainen huulten pinnalla limaisesti liukuva tuote. Todella tehokkaasti kosteuttava voide, jota varmasti tulen ostamaan jatkossakin, kun tämä loppuu. Loistava varsinkin talveksi. Huulivoiteita löytyy kaksi muutakin, Nourishing Lip Balm ja mansikkainen Strawberry Shine Lip Balm. Huulivoiteissa ei ole käytetty mineraaliöljyä, keinotekoisia väriaineita tai säilöntäaineita.
Hinnathan näissä ovat tosiaan ihan naurettavan edullisia. Puhdistustuotteet n. 4,60€, kasvovoiteet n. 7€, tuo koko kropan tehovoide n. 4€/150ml & 2,50€/50ml sekä huulivoiteet n. 2,40€. Sarjasta löytyy myös silmämeikinpoistoaine n. 4€ ja toinen tehovoide, Nourishing Skin Cream n. 2,60€/50ml.
Vaikka olenkin saanut postauksessa esitellyt tuotteet ilmaiseksi blogin kautta, niin kaikki mielipiteeni ovat täysin omiani. Olen sattunut tykästymään sarjan tuotteisiin, niissä on tuoksut + koostumukset + pakkaukset + hinnat kohdillaan. Siksi suosittelenkin ehdottomasti teitäkin seuraavalla kauppareissulla ostamaan jotain näistä testiin, saatatte vaikka löytää uuden suosikin..!
Onko Himalaya Herbals teille tuttu?
translation // Great and affordable skin care products from Himalaya Herbals. Prices are like 2,40 – 7€..! Ah-mazing.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...