Blue Friday

Kävin tänään värjäyttämässä hiukseni. Suunnitelmana oli laittaa tumma tyvi ja lisää vaaleita raitoja. Ehkä myös vanhoja vaaleita latvoja voisi kirkastaa ja raikastaa. Muuuutta.. Koska olen impulsiivinen ihminen (oikein perinteinen oinas), halusin lisäksi myös jotain uutta ja räväkämpää – sinistä. Lähtötilanteeni oli hyvin lämmin ja paikoitellen latvoista kohtuullisen tummahko eli hieman sanoisinko haastava (siniselle). Päätimme kampaaja kanssa, että jos pohjasta tulee tarpeeksi kirkas, laitetaan sininen päälle. Jos ei, niin sävytetään se tuhkaisemmaksi ja jatketaan projektia joskus toiste. Onneksi kuitenkin kampaaja oli taitava (ja hiukseni yhteistyökykyiset, hah), joten sininen onnistui. On aika jännää istua pesupaikalla pää altaassa, kun ei yhtään värin huuhtelun jälkeen tiedä mitä siellä odottaa :D Kampaaja vain mutisi hetken tyytyväisenä ja tokaisi sitten, että ootas mä haen sen sinisen värin. Jeij! 
Tukasta tuli todella hyvä, kyllä. Erittäin hyvä, juuri sitä mitä villeimmissä haaveissani toivoin. En oikein osaa pukea innostustani paremmin sanoiksi, joten julkaisen vain ison kasan kuvia. Olen kuitenkin ollut yhtä maireaa hymyä koko päivän ja peilaillut häpeilemättä uuttaa tukkaani aina tilaisuuden tullen :)

Sieltä täältä vilkkuu hieman turkoosinpaan päin olevia hiusosioita, mitkä ovat niitä kellertävimmiksi vaalennuksen jälkeen jääneitä. Ne eivät taitu sinisellä täysin siniseen, vaan jäävät hieman vihertävämmän suuntaan. Kaikkihan vesiväreistä muistavat, kuinka käy kun keltaista ja sinistä sekoittaa? Vihreää, kyllä. Tässä tapauksessa efekti on kuitenkin aika hauska ja voisi luulla, että myös tarkoituksella värjätty. Ei haittaa minua ja jatkossa voin taitella sävyä suoraväreillä sinisemmän suuntaan (ja toki ylläpitää koko väriä).

 Väri toimii tosi ihanasti monenlaisissa kampauksissa: näin auki laitettuna, kiharana, letityksissä sekä yhtenä vakkarikampauksenani eli ns. ninjanutturana:

Tykkään ihan hulluna tuosta tyven väristä. Se on vähän jopa asfaltin sävyinen. Toivoin mahdollisimman tuhkaista sävyä, jossa kampaaja onnistui tosi hyvin. En edes tiedä mitä hän sinne sekoitti, en ole edes varma mitä värisarjaa tässä käytettiin, mutta sillä ei ole väliä :) Annoin pääni luottavaisin mielin hänen hoiteisiinsa.

Nyt alkaa intohimoinen sinisten suoravärien testailu! Ensimmäisenä ostin Crestolin Fantasy Colorglossin upean sinisen sävyn Absolut Blue. Mielenkiintoisia sinisiä on ainakin Cutrinilla, CrazyColorilla, Manic Panicilla, tietty Elumenilla, Fudgella, StarGazerilla ja La Riche Directionsilla. Aika innoissani olen myös ensi vuoden alussa markkinoille tulevista KC:n Color Mask Paint – suoraväreistä..

No niin.. uskallanko kysyä mielipidettänne? :) Äiti, kerro! Jos teillä on vinkkejä hyvistä sinisistä suoraväreistä, niin pistäkäähän kommenttia!
translation // I got my hair dyed today. Yes, it’s blue. I LOVE it..! Now I’m starting a new relantionship with blue hair colors. Do you have any favorites? 
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: