Meikkistudio ElinaK & Real Techniques

Olen viime aikoina tehnyt hankintalistaa Real Techniques – merkkisistä meikkisiveltimistä. Seuraan jonkin verran amerikkalaisia YouTube-vloggaajia / beauty guruja eikä näitä videoita katsellessa voi olla huomaamatta, että niissä vilahtaa aina vähintään yksi Real Techniquesin sivellin. Ja varsinkin jos kirjoitatte YouTuben hakuun real techniques, saatte aika valtaisan kasan siveltimiä esitteleviä / ylistäviä videoita.
Myös suomalaiset kauneusbloggaajat tuntuvat pitävän Real Techniquesin siveltimistä ja olen niitä parista blogista bongannutkin. Täällä tuntuu kuitenkin, ettei niitä (vielä) hehkuteta niin paljoa kuin Jenkeissä (tai sitten katselen vain liikaa YouTubea).. Porukka tilaa siveltimensä nettikauposta ulkomailta,  yleensä Briteistä tai esim. iHerbistä, joka tulee Jenkeistä. Meinasin itsekin tehdä tilausta jonnekin nettikauppaan, kunnes yksi päivä olin menossa pyörällä Sokokselle ja boom – Kuninkaankadulla sijaitsee pieni meikkiliike, jonka olemassa olon olen aina tiennyt ja vähän salaa ikkunasta sisään vilkuillutkin.. Nyt meinasin kuitenkin heittää lipat liikkeen eteen, kun silmiini osui ikkunasta jotain todella tuttua: Real Techniques – siveltimiä!!
Kävin tiistaina ennen töitä vierailulla tässä pikkuliikkeessä ja lörpöttelyksihän se sitten meni.. ;) Kyseessä on Meikkistudio ElinaK.
 Studio sijaitsee Kuninkaankatu 31:ssä, joka on ihan Sokoksen tavaratalon takana. Suorastaan kivenheiton päässä takaovilta. 
ElinaK:ta pitää Elina Kymäläinen. Liikkeessä myydään Make Up Factoryn meikkejä ja nyt tietysti myös Real Techniquesin siveltimiä :)

Elina tekee liikkeessä tietysti myös meikkauksia ja pitää Make Up Factory – meikkikouluja. Kyseessä on 2-6 hengelle pidettävä pari tuntinen, jonka aikana käydään läpi perustekniikoita sekä valitaan juuri jokaiselle sopivat sävyt, joilla saa loihdittua upean ja kestävän meikin. Hauska idea esimerkiksi pienelle polttariporukalle, tyttöjen illaksi, kaverin synttärilahjaksi..

Tuo ylhäällä olevan kuvan oikeanpuolimmainen vaalea korostuspuuteri oli niin kaunis! Tykkään sellaisista marmoripintaisista tuotteista (yleensä baked – nimellä), ne ovat niin hienoja. Tuo puuteri tekee kuulemma iholle juuri sellaisen glow – hehkun. Kaunis! Näytti hyvin paljon MACin Lightscapade – korostuspuuterilta.
Mutta te tiedätte minne hyllylle mun huomioni kiinnittyi..

Siinä niitä nyt on! Elinalta ei löytynyt hyllystä ihan kaikkia siveltimiä (yksittäisinä), mutta aika kattava määrä kuitenkin. Setting Brushia olin pääasiassa hakemassa, mutta sitä ei löytynyt. Jos muuten jotain haluamaasi sivellintä ei löydy hyllystä, sen voi kuitenkin tilata liikkeeseen. Näin teimme Setting Brushinkin kanssa.

Yksittäin myytäviä siveltimiä oli (vasemmalta oikealle) Expert Face Brush, Lash-Brow Groomer, Fine Liner Brush, Blush Brush ja Powder Brush. Setit ovat Your Base / Flawless Core Collection, Your Eyes / Enhanced Starter Set ja On Location Travel Essentials. 
Yksittäiset siveltimet maksavat 10,90 – 19,90€ ja setit 29,90€.

Luomivärejä löytyy laaja, muttei liian-joka-paikkaan-sinkoileva valikoima. Löytyy niin mattaa, hohtavaa, metallista kuin glitteristäkin vaihtoehtoa. Kaikkia löytyy nelikkoina ja mielestäni aika kivan kokoisina solonappeina.
Oma katseeni osui heti ensimmäisenä noihin violetteihin paletteihin (yllättävää, eikös). Varsinkin vasemmassa yläreunassa oleva nelikko 47 Laventeli / Lavender on todella kaunis.
Make Up Factory oli mulle uusi tuttavuus, mutta todella kiinnostava sellainen. Hinnaltaan se on semi-selektiivistä sarjaa eli ihan lompakkoystävällinen. Meikkien hinnat löydät tämän linkin takaa. Sarja on myös aika laaja, mutta minulle jäi hyvä fiilis siitä, että siihen on valittu ns. ne tarpeelliset tuotteet. Tai miten sen sanoisi – käytännöllisimmät?
Luomivärien lisäksi mua kiinnostivat eniten meikinpohjustaja, silmämeikinpohjustaja, huulipunat, huulipunakynät, geelieyeliner, rajauskynät, kulmakarvatussi ja meikkipohjat. Sarjasta löytyi myös omat siveltimensä (alakuvassa vasemmalla) eivätkä nekään hullummilta vaikuttaneet.
^ Tätä kevätkokoelmaa ihastelin joskus kun tämä oli näyteikkunassa :)

Juttelimme Elinan kanssa siitä, kuinka tuollaiseen pieneen liikkeeseen on ihmisillä aina vähän iso kynnys tulla vierailemaan. Tiedän tunteen, koska näin se minunkin tapauksessani on ollut – olen kulkenut liikkeen ohi lukemattomia kertoja käydessäni kaupassa, mutta koskaan en ole uskaltautunut astumaan sisään, wonder why :) Nyt kun on käynyt liikkeessä, jää on niin sanotusti murrettu. Jatkossa tulen varmasti poikkeamaan liikkeessä katselemassa ihania meikkejä ja rupattelemassa mukavia :)
Jäin ilman sitä Setting Brushia, mutta ostin Blush Brushin ja Powder Brushin. Lisäksi ostin myös yhden kiiltohuulipunan, hups.. Mutta kun oli niin nätti! Parempi varmaan esitellä ne omassa postauksessaan, muuten tästä tulee pitkä kuin nälkävuosi.
ElinaK:n kotisivut löydät TÄSTÄ, kannattaa tutustua. Ja selvennetään nyt vielä, että ostin siveltimet ja huulipunan ihan omilla rahoillani ja tein tämän postauksen vain levittääkseni sanaa ;)

translation // suprise suprise, i found real techniques brushes right here at tampere! so cool. i visited this nice little beauty shop in kuninkaankatu 31 – you should too! check it out here

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: