Kyseessä on tottakai IsaDoran Sugar Nails Pastels :)
IsaDora tekee kauniita kynsilakkoja ja mielestäni tänä keväänä ilmestynyt Sugar Nails Pastels on ollut ihan napakymppi. Lakat ovat ihanan hempeitä, juuri sopivan kevyen kimalteisia ja tuovat ihan mieleen kirpakat hedelmäkarkit. Katselin näitä monesti kaupoilla ja viimein ”soin” itselleni luvan ostaa kerralla peräti kolme näistä kokoelman lakoista. Vaaleanpunainen ja vaaleanlila saattavat vielä myöhemmin päätyä kokoelmiini :) Nyt ostin vaaleanvihreän, vaaleanoranssin ja vaaleankeltaisen.
Käytin kaikkien sokerien pohjalla jotain värilakkaa. Olen monesta paikasta kuullut ja lukenut, että nämä sokerit tuppaavat yksinään olemaan aika läpikuultavia. Monet ovat laittaneet niitä vähintään kolme kerrosta. Itse ajattelin ”terästää” niiden sävyjä pohjavärillä (ja päästä sokerien kerrostamisessa helpommalla).
Ekana uunista ulos oranssia:
Chinan Peachy Keen on lakka, jonka yhdistän ehdottomasti kevääseen. Olen tosin käyttänyt sitä laittoman vähän, ehkä kaksi kertaa..? Olen kuitenkin ostanut sen jo elokuussa 2012. Näin se vain menee :D Peachy sopii hyvin IsaDoran persikan kanssa yhteen ja lopputulos on soma.
Vihreä pari:
Essie Navigate Her & IsaDora 133 Macaron
Olen saanut Navigate Herin bloggaajakollegalta muistaakseni jo vuoden 2012 lopussa, mutta käytin sitä ensimmäistä kertaa vasta nyt! En tajua miksi :D Onneksi olen kuitenkin säästänyt sen, koska tykkään siitä todella paljon. Näyttää mielestäni paremmalta kynsillä kuin pullossa. Macaron kuorrutti kynnet ihaniksi karkeiksi. Voin suorastaan maistaa nämä suussani, ihan selkeästi kirpeä omena :>
Viimeisenä hempeä sitruunakarkki:
Rimmel Fruities Lemon Drop & IsaDora 131 Lemon Soda
Rimmelin tuoksuva pastellikeltainen Lemon Drop on nähty blogissa useasti. Nyt se alkoi näyttää vähän paksuuntumisen merkkejä, taidan alkaa katsella pikkuhiljaa uutta kaveria sen tilalle.. Vaaleankeltainen on jotenkin raikkaampi kuin tavallinen keltainen eikä siinä ole mitään pääsiäis-viboja (vaikka tykkään ns. tavallisestakin keltaisesta). Oletin, että olisin tykännyt tästä yhdistelmästä eniten, mutta loppujen lopuksi pidin tästä vähiten. Lakkaus lähti vaihtoon jo seuraavana päivänä.
Yhteenveto
Kaikkia värilakkoja on kaksi kerrosta ja kaikkia sokereita kaksi kerrosta. En laittanut sokerilakkojen päälle enää päällyslakkaa. Sokerit ovat ihania, koska ne kuivuvat tosi nopeasti ja peittävät kynsillä mahdollisesti olevat pienet virheet (kuten minulla geelauksien kasvurajat). Mielestäni nämä tekevät kynsille enemmänkin huurteisen, kevyesti kimaltavan pinnan kuin kovin glitterisen lopputuloksen. IsaDoran sokerit maksavat ostopaikasta riippuen noin 8-9€ :)
Mikä oli teidän suosikkinne – vai oliko mikään?
translation // i love these sugar nails pastels from isadora – they are so – literally – sweet!
Nuo ovat kyllä söpöjä, erityisesti persikkainen sävy! Aivan upea tuo uusi bannerisi!
TykkääTykkää
Persikka on kyllä nätti! Hei kiitos paljon, tosi kiva kuulla!! :)))
TykkääTykkää
Itse ostin persikkanektarin ja olen vähän kahden vaiheilla tykkäänkö siitä vai en. Se on toisaalta kiva, mutta samalla vierastan karheaa lakkapintaa ja sen peittäminen päällyslakalla tuntuu koko idean hukkaanheittämiseltä. Sen sijaan ihastuin Goodie Bagissa olevaan L’Orealin hentoiseen pastellivihreään. Se on vain söpö…
TykkääTykkää
Sokereista tulee kyllä kivoja päällyslakankin kanssa, mutta onhan se totta että sitten se perimmäinen idea vähän katoaa :) Mulle ei tullut noita Lorkun lakkoja, mutta oon katsellut niitä (tietty!) kaupoissa ja ne on kyllä ihanan hentoja sävyjä :) Onnekas sinä!
TykkääTykkää
Vaikka inhoankin ja kaihdan hiekkalakkoja, on tuo Lemon Soda oma suosikkini. On sitä tullut muutamat kerrat töissä pyöriteltyä hyppysissä… :)
TykkääTykkää
Sortuminen on siis lähellä.. :P
TykkääTykkää
Ihanan piristäviä kevätlakkoja! En tiedä osaisinko valita näistä vain yhtä suosikkia :D Ehkä tuo persikkainen tai sitten tuo mintun vihreä! Keltainenkin on kyllä ihana ;) MS / Beauty Highlights
TykkääTykkää
Noi on kyllä kaikki tosi ihania :) Myös se vaaleanlila ja -punainen, jotka jätin (vielä) kauppaan.
TykkääTykkää
Macaron on ihana ja Bon bonin lisäksi se pitäisi itselle käydä ostamassa. Toivottavasti lakkoja on vielä kun seuraava palkkapäivä on :P
TykkääTykkää
Mä pelkäsin kans että ne katoo kaupoista ennen palkkapäivää, niin oli pakko vähän ruokabudjetista napata :DD
TykkääTykkää
Lemon Soda ja Peachy taitavat kiriä kärkeen :) Noissa glitter-lakoissa on vaan hitonmoinen poistaminen… Täytyy hankkia se IsaDoran Peel Off -aluslakka, ni eiköhän helpotu :Dhttp://totuusvaiturhuus.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Mä käytän esim. Prismoista (ja vain S-ryhmän kaupoista?) saatavaa X-Tra – kynsilakanpoistoainetta, jolla lähtee mikä vaan. Näitä sokereita ei tartte edes muhitella folionyyteissä, lähtivät multa ainakin tosi helposti. Ehkä myös alla oleva värilakka helpottaa poistamista..? Onnea jos Peel-Off toimii sulla ;) Taitaa olla aika fifty-fifty – tuote, osalla toimii ja osalla (kuten minulla) ei sitten millään :)
TykkääTykkää
Mä niiin tarviin persikan ja sitruunan! Ihan suosikkeja ^_^
TykkääTykkää
Eikös sulla ollut sitä persikkaa miitissä..? Muistanko ihan väärin.. :>
TykkääTykkää
Minttu on syötävän ihana!
TykkääTykkää
Mintusta tais tulla munkin suosikki :)(:
TykkääTykkää
Näteejä sävyjä
TykkääTykkää
Kiitos, niin ovat :>
TykkääTykkää
Kiva olla puusilmä kun lukee kommentit ja vasta sitten menee katsomaan että ”aijaa mikä uus banneri?!” :D
TykkääTykkää
Haha :D Ihana kun luet ;) <3
TykkääTykkää
Äääääää multa on mennyt ohi uusi banneri! Hieno! Ja kivoja lakkakuvia, nämä on niin söpöjä hiekkakarkkeja :)
TykkääTykkää
Kiitos! Banneri tulikin vasta tän postauksen kans samaan aikaan, että ei huolta, ei se siinä kauaa vielä ole ollut :)
TykkääTykkää