Päivän smoothie ja muita kuulumisia

– Tajusin, etten ole tällä viikolla syönyt kertaakaan lämmintä ruokaa töiden jälkeen. Blenderiä oon pyörittänyt sitten senkin edestä. Pinaatti-avokado-banaani – smoothien lisäksi tein tänään alla olevan version (olisi kaivannut jotain makeutta, vaikkapa hunajaa). Smoothieiden kaveriksi olen syönyt pari palaa leipää.
3 kiiviä
3 tuoretta luumua
purkki maitorahkaa
puoli pussia eli noin 100g pakastemustikoita
1 avokado
noin 1,5dl kauraleseitä (Elovena)
pidentäjäksi maitoa
– Aloittelin tämän päivän kaverin kanssa juoruamalla paikallisessa kahvilassa. Otettiin ensin sivistyneesti kahvin kanssa aamupalat (kinkkutoasteja ja täytettyä sämpylää), mutta mihinkäs se herkkuperseiden touhu sitten meni.. jäätelöannoksiin. No eikös aikuisena saa aamiaiseksi syödä mitä haluaa? 
Ilmeisesti tosin oltiin sen näköisiä tyyppejä, että kahvilan (tosi kiva ja tuttu) myyjä katsoi parhaaksi laittaa meille pikkuyllärit mukaan :D

Myös kahvilan pupukoristeet olivat söpöjä, mutta miksi sille yhdelle oli taiteltu pieni origami-joutsen päähän?

– Olen löytänyt aivan huippuloistavan siveltimen MSCHICiltä, Eyeshadow Base’n! Täytyypä esitellä tuo ihmekaveri teille kun kerkiän (ja olen pessyt sen). Nykyään en silmämeikkiin juuri muita siveltimiä käytäkään, tällä pullukalla tulee tehtyä niin kevyt kuin vahvempikin meikki tuossa tuokiossa.

(- Olen jälleen syönyt ihan liikaa karkkia.)
– Amaranthen keikka häämöttää ensi viikolla! Olen edellisestä keikasta eli 2012 tammikuusta lähtien odottanut uutta keikkaa, tuo oli niin hyvä! Heitinkin pienen voitontanssin, kun viime vuoden lopulla kuulin, että bändi tulee taas minikiertueelle ja ennen kaikkea Tampereelle maaliskuussa. Liput on ostettu jo heti tammikuussa, keikkaa odotettu malttamattomana ja nyt se vihdoin on ensi viikolla :) Lisäksi ensi viikolla tapahtuu jotain muutakin (toivottavasti) tosi kivaa, siitä kuvaa ja tarinaa koitan raapustaa tännekin :)
– Olen taas pohtinut elämääni: mitä sille tekisi, koska, missä ja kenen kanssa. Täytynee vain luottaa siihen, että kaikilla asioilla on tapana järjestyä..
translation // i just threw up everything from my head to this post…
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s