Parisen viikkoa sitten kävin vähän täydentämässä meikkivarastoja. Nämä eivät ole siis vielä niitä Tallinnan reissun ostoksia..! Pääasiassa tarvitsin uutta peitevoidetta, mutta mukaan lähti vähän muutakin.
Diorin Diorskin Nude – peitevoidetta on hehkutettu tosi monessa blogissa ja aika monella se näyttää myös olevan HG eli Holy Grail – listalla. Hintaahan sillä kieltämättä on (n. 36€ / 10ml), mutta sanoisin jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen sen olevan täysin hintansa arvoista! Olen käyttänyt sitä nyt pari viikkoa ja olen joka aamu aivan täpinöissäni tästä. Voide peittää hyvin, mutta parasta siinä on se, että se suorastaan katoaa ihoon. Se on siis todella huomaamatonta ja jättää tosi siistin jäljen. Vaikka huonoina päivinä joutuisin kerrostamaan tätä kolmeenkin kertaan silmänalusille, niin siitä ei kuitenkaan tule paakkuuntuvaa ja pakkelimaista. Aion ostaa tätä jatkossakin, hinnasta viis! Voidetta tarvitsee kerralla myös todella pienen määrän, joten en usko tämän loppuvankaan kovin pian.
Tallinnan reissulla katselin, että Tallinkin tax freessä tämän hinta oli 22€ ja risat ja Viru Keskuksen Kaubamajassa (1.kerroksen iso kosmetiikkaosasto) muistaakseni 29€ ja risat.
Kicksistä löytyvästä Viva La Diva – sarjasta ostin uutukaisia tuotteita, aurinkopuuterin ja poskipunan. Olisivat saattaneet muutenkin päätyä ostoskoriin, mutta kyllä tämä Karkkipäivän postaus näistä tuotteista joudutti tätä päätöstä :D
Mun kauhistukseni on liian oranssi eli kellertävä aurinkopuuteri. Siksi niitä ei ole ehkä tullutkaan hankittua kauheasti.. Tämän Surf’N’Sand – sävyn kehuttiin olevan ”ehkä täydellisin varjostuksiin” eli sävyltään neutraali kaakaonruskea. Kuulosti hyvältä! Toisella puolella on mattainen koostumus ja toisella aika hileinen. En ole tätä vielä uskaltautunut kokeilemaan, täytyy ensin vähän sävyttää itseään ettei tuu pelottavaa lopputulosta :)
Suloinen mattaposkipuna Aloha, ”raikas aprikoosikoralli”. Ei mikään kaikista paras, mutta silloin tällöin käytettävä. Aika mieto pigmentti ja suht vahva tuoksu. Ihan keskitasoa siis :)
Reissusta lähti myös huippuja vaatelöytöjä mukaan, mm. ihana vihreä liehukepaita, raidallinen pikeepaitamekko Peak Performanselta sekä lisää rakastamiani turkooseja kesäkoruja Hennesiltä.
translation // i haven’t bought make-up for a while, so i had to do something about it :D diorskin nude concealer is an amazing product, definitely worth every penny! it costs about 36 euros.
Tuo Dior on kyllä huippukamaa! Mulla on kestänyt tuo purtilo käytössä lähes VUODEN, ja kuitenkin lähestulkoon päivittäin käytän sitä. En kyllä uskalla ostaa mitään toista enää.
TykkääTykkää
Mä luulen kans, että tuo kestää piiiiiiiiitkäääääään. En viittinyt laivalta ostaa toista jemmaan, koska voi olla että tulee tehtyä jo uusikin reissu ennen kuin Dior on loppunut :) Toivottavasti tätä tuotetta ei sitten vaan mennä ikinä lopettamaan..!! Koputetaan puuta!
TykkääTykkää
Eikä…mä ostin kanssa tuon VLD aurinkopuuterin! Juuri saman sävyn ;) on ihana, laitoin tänään ekaa kertaa. Sulautui ihoon tosi nätistä eikä ole överi kunhan et innostu liikaa sutimaan ;)
TykkääTykkää
Haha :D No hyvä kuulla, täytyypä tosissaan kokeilla!
TykkääTykkää
Great post!If you like my new up and coming blog, follow me on Bloglovin’. Let me know in the comments, so that I can follow you back ;)LA By Diana Live Magazine
TykkääTykkää
Moikka! Miekii olen menossa tallinnaan ja bongasin juuri sopivasti tämän postauksen. Minulla on myös hankintalistalla uusi peitevoide ja tarvitsisin neuvoja :) Sopiiko tuo Diorin diorskin nude myös arpien ja pienten näppyjen/ punoituksen peittämiseen? Vai suositteletko vain tummille silmänalusille?(minulla on todella vaalea iho, käytän meikkivoiteena samaa lumenen natural codea kuin sinä olet joskus kertonut käyttäväsi.) Kiitos avusta! :))
TykkääTykkää
Hmm, arvista varmaan riippuu, että kuinka tummia/punaisia ne ovat. Mutta näpyt ja pienen punoituksen tuo Dior peittää kyllä mielestäni hyvin. Vaikka tässä on hyvin pigmenttiä, niin on tää vähän sellaista kevyttäkin eli tosi pahoille näpyille/arville ei ehkä se peittävin? Mutta siitä huolimatta suosittelisin kyllä ostamaan, oon tykännyt tästä todella paljon :) Käytän sitä toki tummiin silmänalusiin, mutta myös satuinnaisiin pikkunäppyihin ja esim. leuan ja nenänpielien punoitukseen ja mulla pelittää ainakin hyvin :)
TykkääTykkää
Kauan mietin, ja lopulta ostin takaisintulomatkalla tuon laivasta! Täytyy kyllä sanoa että tosi mahtava tuote :) Arvet on jo onneksi melko vaaleita ja peittävyys riitti just eikä melkein. Kiitos ja kumarrus hyvistä neuvoista :))
TykkääTykkää
No hyvä että toimi sulla! :)) Se on kyllä mahtava tuote..!
TykkääTykkää